Tuplasikabbqminiburger

Suivaantuneena viime viikon uutisesta jossa nimeltämainitsemattoman lihatalon isäntä totesi, että “paistijauheliha on kauppanimi eikä siinä tarvi olla paistia”, hankimme lihamyllyn. Pitihän sitä päästä kokeilemaan, ja kun kerran kokeillaan niin kokeillaan muitakin juttuja!

“Slider” eli miniburger ja 100% siasta tehty purilaispihvi olivat kokeilematta olevia juttuja. 100% sikajauhelihaakaan harvemmin kaupasta näkee, joten tässä oli hyvä sauma korkata lihamylly.

Hankimme siis 500g köntsän kassleria, joka myllyllä muuttui sikajauhelihaksi. Reseptin jo surullisen totuttuun tapaan nyysimme Gordonilta (Gordon Ramsay´s Ultimate Cookery Course, tilasimme lopulta kyseisen opuksen hyllyymme). Kokeillaan nyt teoksen mielenkiintoisimmat jutut läpi!

Aloitetaan BBQ-soosista. Pannulle öljyä ja kun on riittävän lämmintä, sekaan yksi pieni hienonnettu sipuli ja 3 hienonnettua valkosipulin kynttä. Kaveriksi vielä suolaa, pippuria ja teelusikallinen ruskeaa sokeria. Paistellaan 5min.

Sekaan teelusikallinen savupaprikaa ja paistellaan vielä 10-15min kunnes sipulit on karamelisoituneet. Sekaan ruokalusikallinen siiderietikkaa ja kärryytellään etikkahöyryjä minuutti. Mukaan vielä 2 tl worchestershireä ja 6 rkl ketsuppia ja annetaan redusoitua vajaa 10 minuuttia.

Ei nyt ehkä ihan parasta BBQ-soosia, mutta tulee nopsaan eikä tule käsittämättömiä määriä. Konsistenssistakin tulee kiva.

BBQ-soosin töhistessä paistellaan 5 minuuttia pieneksi silpuksi leikeltyä pekonia. Sekaan hienonnettu banaanishalotti ja 5min lisää. Jälleen se 1 tl savupaprikaa ja nyt vain 2min lisää ja pannu pois levyltä. Sipulipekonisotku kaadetaan vähäksi aikaa talouspaperille keräämään enimmät laardit pois.

Sitten itse asiaan. Sipulisotku sikajauhelihan sekaan ja sekoitellaan. Tehdään 8 pikkuista pihviä (noin golf-pallon kokoiseksi ja painellaan pihviksi, meillä tuli 8 kappaletta). Suolaa ja mustapippuria pihveille, molemmille puolille. Paistellaan pannulla noin 2 minsaa per puoli tai kunnes tuomaristo on sitä mieltä, että ovat kypsiä. Lämmöt pois ja cheddar-slaissit päälle. Kun cheddar on sulanut, eikun kokoamaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Me laitoimme ihan normaalin sämpylän (ei mitään king läski -mallia) puolikkaan päälle jäävuorisalaatin lehden, tomaattislaissin, sikapihvin juustoinen ja päälle BBQ-soosia. Koska pihvit ovat aika snadeja, myös hampurilaisn00bit voivat vetää näitä käsin naamariin eikä tarvi alkaa kerettiläisesti taisteluvälineillä miekkailemaan.

No, mitä opimme?

  • Opimme, että aloitetaan se lihan jauhaminen sillä lihamyllyn isoreikäisimmällä terällä.
  • Opimme, että sikaa ei tarvi ajella kuivaksi.
  • Opimme, että 100% sikakin toimii burgerin välissä ja on vieläpä erityisen mehukasta.
  • Opimme, että myös sikaa voi parantaa pekonilla.
  • Opimme, että pieniä burgereita voi vetää monta ja jos ei tee enää sämpylää mieli, voi vetää lisää pihvejä karppiversiona salaatin kanssa. Heinäpään sika, paikallisen burgeribaarin karppaavan teurastajan sottaisempi veli!

Kaikkea sitä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Advertisements

~ by mossman666 on 09/03/2013.

4 Responses to “Tuplasikabbqminiburger”

  1. Hyvän näköstä settiä! Kannattaa myös muistaa kun jauhatte lihaa, niin parempi jauhaa hieman kohmeisena. Silloin myös rasva tulee mukaan eikä jää myllyyn. mut mahtavat burgerit kyllä :)

  2. Kiitos jauhantavinkeistä! Tosiaan oltiin vähän liian innokaita suoraan jauhamaan melko pienellä kärjellä. Nyt jälkiviisaana ajatellen totta kai se olisi pitänyt vetää karkeammaksi aluksi, mutta ihan hyvin jaksoi kuitenkin mylly pyörittää.

  3. Nami, hampparit ovat kyllä herkkua. :) Kiva että jauhaminenkin oli esitelty!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

 
%d bloggers like this: